Kielletyt tunteet

Juuka-uistelu

Uusi reissu kohti tutkimattomia saloja on jälleen käsillä. Tällä kertaa monokkeli tarkentuu reilun 14 000 kilometrin päähän Brisbaneen, Australiaan. Moni varmasti miettii taas siellä päissään, että millä rahalla ja ajalla siellä matkustellaan, mutta hei, nämä ovat yleensä ihan vain järjestelykysymyksiä. Kyse on halusta, ei niinkään siitä onko aikaa tai rahaa. Vaikka sainkin lisäsponssia matkalleni viime metreillä, lähtisin vaikka taskussa olisi vain muutama satanen. Aika ja raha ovat pienimmät esteet matkani tiellä. Suurin haaste on henkisen paineen ja sen faktan käsittely, että kaikki on helvetin hyvin kotona Suomessakin. Miksi sitten pitää lähteä kotoaan "karkuun" jos asiat ovat niin hyvin? Kaikilla toki painavat eri asiat vaakakupeissaan, mutta tämä tuntuu tällä hetkellä itselleni parhaalta vaihtoehdolta. Hienoksi havaittuja ja jo hyvin alkaneita asioita on hylättävä, niinkuin nyt olen aiemminkin joutunut tekemään, että muihin asioihin olisi mahdollista päästä käsiksi. If ju nou wat ai miin.

Noh, ikävän itkuinen vuodatus sikseen ja siirrytään pääasiaan elikkäs siihen mitä tapahtuu, miksi ja milloin. Nautin siis jälleen efektistä "meikäläisen haitarista se kirkkain valo rakoilee" ja mahdollisuus majoittua setäni hellässä huomassa Australian lämmössä, on tarjottu. Ja jotta matkasta ei tulisi toista Riskiretkeä pelkästään ravintoloissa sinkoillen, on reissun päätavoitteena työharjoittelupaikan tai muun marjanpoimijan vakanssin saaminen. Revitty hihaton ruutupaita, +40 astetta celsiusta, rupinen talikko kourassa, hien kimallellessa vartaloni uomissa otan ryypyn leilistä mangofarmin kuistilla. Palvelustytöt ovat juuri kantaneet pöytään lautasen kokosia pihvejä, tehden vaikeaksi minulle sen päätöksen, syönkö ensin pihvin vai tytöt. Elän elämäni romanttisinta aikaa, josta kotisohvilla arkisin vain haaveillaan.

Yllä oleviin unelmiin olen siis sukeltanut joka yö ikinen viimeisten kuukausien aikana. Se, kuinka pitkälle nämä täysin realistiset suunnitelmani toteutuvat, on vielä yksi suuri kysymysmerkki, enkä oikeastaan välitäkkään siitä niin paljoa. Jos kohteena olisi joku vähemmän sivistynyt maa, olisi isommat paalupinot varmasti tarpeen, mutta Australian kaltaisessa valtiossa luulisi aina löytyvän jotain työksi kutsuttavaa tekemistä, palkankin ollessa sinneppäin. Avainsanoja jälleen halu ja motivaatio. 

Kone pätsiin laskeutuu torstai-iltana yhdentoista korvilla paikallista aikaa. Tämä sen jälkeen kun takanahkaa on kulutettu kentillä ja lentsikkoloissa noin 30 tunnin verran. Nopeamminkin toki pääsisi, mutta Roopet keräävät shillingit holviin ja käyttävät ne vaikkapa sitten tankotanssikurssiin. Yhdensuuntainen lento kahdella vaihdolla tällä kertaa 680e.