Brisbane - Kumit paukkuu ja nyörit venyy

           Joka tie sinun luokses vie, sinut löytää mä saan

Selailin tuossa joku aika sitten vanhaa Riskiretki blogiani ja rupesin ynnäilemään, että montakohan Haluatko Massimieheksi-kisaa pitäisi voittaa, että samanlainen viiden viikon katkeamaton ravintolaputki näin reissun alkuun olisi mahdollista. Tämän hetkisillä varannoilla selviäisin viikon, ehkä kaksi jos joisin pelkkiä kyykkyviinejä(alahyllyiltä löytyvät kaikkein hienoimmat puna-, valko- ja roséviinit). Koska työnhaku ei ole vielä tuottanut tulosta, on pakko vähän säännöstellä dollarihanoja. Perusmenoihin viikossa menee noin 200$(safkat about 100$, sali 12$, virkistystuotteet 50$ + muut random menot) ja jos meinaa pelipaikoille mennä viikonloppuna, voi satasta pienemmillä niistää vaikka nenäänsä. Kuukausittain netti(50$) ja luuri(30$) päälle. Vielä kun Kela ja kotiyliopisto pimittävät pennejään siihen asti kunnes työharjoittelupaikka löytyy, on mankelin keskiö loistava punaisena vielä monen monta viikkoa. Tulen siis jatkossakin kirjoittelemaan miten pirun kivaa on vaan ajella fillarilla ympäri mestoja ilman huolta huomisesta, totaalisen pers'aukisuuden lähestyessä päivä päivältä.

Niin tosiaan ostin siis täältä pyörän. Haaveissa kunnon pyörän ostaminen on ollut jo kotosalla Suomessakin pitkään, mutta ikuinen kesäkeli tekee jotenkin tästä hankinnasta huomattavasti mielekkäämmän tällä puolella palloa. Käytyäni tutkailemassa muutaman paikallisen pyöräliikkeen läpi totesin, että parin kuukauden mittainen tonnikalamakarooni on liikaa siitä, että pääsen riutuvan näköisenä lommoposkena ajelemaan pitkin Brisbanen katuja. Päädyin siis käytettyjen fillareiden sivustolle(Gumtree, paljon muutakin hyvää 2nd hand matskua) ja löysin oman valkean unelmani. Noin reiskan sadan kilsan jälkeen voin sanoa, että pirun hyvä ostos 250$ hintaan, mutta vaihteita saisi olla pisimmillä suorilla enemmän. Kyseessä on siis fixed gear-malli, jolla ylämäessä saa puristaa rectumi pitkällä ja alamäessä vispata niin saatanasti, eikä mitään tapahdu. Edellinen omistaja oli ajanut pyörällä vain kerran eli melkein uusi vispilä kyseessä. Halvempiakin toki olisi löytynyt, mutta sen verran mäkistä on tämä maasto täällä, että pyörään on voitava luottaa. En nimittäin halua, että eturengas lentää hevonkuikkaan viidenkympin vauhdissa tai, että jarruvaijeri sanoo poks. Mutta yleisesti ottaenhan täällä on aivan unelmaa työnnellä fillarilla. Omat kaistat pyörille, hyvinkin ystävälliset kanssaliikkennöitsijät, ihanaiset maisemat sekä kelit imevät menopelin kumit yhä vain tiukemmin vasten asfaltin pintaa. Kyrv...korvanappiin vielä Jukan viimeisin lätty laulamaan ja aijai. Ei paljon haittaa, vaikkei rahaa radatella pitkin diskobaareja olekkaan. Niin ja liikennehän täällä kulkee toisteppäin mitä kotoisessa Finlandiassa ja kypärä on oltava luuta suojaamassa tai sakot tulee melko välittömästi. Toinen valtio tällä pallolla, missä kypäräpakko on tosiasia.


Vaikka kultuuritoiminta täällä niin kallista onkin, raotin kertaalleen viimeisen parin viikon aikana nahkaistani. Eventfinderilla tsekkaus paikalliseen tarjontaan ja kuinka ollakaan löysin takavuosien suosikin Svärjestä. Enkä nyt puhu Tomas Ledinistä vaan Opethista, joka oli omalla pikku Australian turneellaan Katatonian kanssa. Lipun hinta oli kyllä jostain toisesta ulottuvuudesta tällä tapahtumalla kun Visa vingahti reiskan 60e verran. Keikkapaikan virkaa toimittanut Tivoli oli erittäin onnistunut tekele ja Opethin parituntinen pervormanssi toimi niinkuin sen nyt helevetin hyvin voi kuvitellakin skulaavan. Muuten olin taas niin äärimmäisen tylsällä(rahattomalla) päällä, että kävin katsomassa vain Opethin kylillä ja hävisin tuoksuna Saharaan. Isompia keikkojahan täällä pyörii vähän väliä ja esimerkiksi Texasin pitkät parrat olisivat kiinnostaneet erittäin paljon. Joku goddamn Guns n' Roses vaan valitettavasti nosti ZZ-topinkin näkemisen yli sadan dollarin arvoon.  

Sähkötöitäkin tuli tehtyä tuossa männä päivänä siinä toivossa, että Jukan viimeisin soisi muualtakin kuin vain muhkeista läppärin ämyreistä(kohteena siis pamahtanut vahvistin). Tuloksena elämäni säpäkimmät sähärit ja meisselit ynnä lamput lensivät ilman suurempaa effortia lähimpiin seiniin. Myös kengurupiffit koeajoin lähes jokapäivä sihisevässä, auringon syleilemässä verantagrillissä. Keleistä sen verran, että eivät ole olleet he kaikkein parhaimmat, niin kuin nyt yhdestä kuvastakin voi havaita. Esimerkiksi rannat ovat huuhtoutuneet jonnekkin päin Korallimerta. Biitsikausi on siis vielä toistaiseksi avaamatta, mutta onneksi tälläkin saralla siisonki jatkuu läpi vuoden. Ihanaa! Monien syksyisin naftaliinista kaivamat suomi-iskelmän ranteenviilto klassikotkin ovat vielä korkkaamatta, vaikka täällä jo paikallinen syksy tässä kuussa alkoikin.

Mitäs köyhät? Näillä isännillä on varmaan omat munanpitelijätkin

Työhausta muutama sananen. Työpaikkoja on tarjolla pilvin pimein, mutta työharjoittelupaikat tuntuvat olevan kiven alla. Muutamat hakemukset on laitettu vetämään, mutta melkein yhden käden sormella voi paikat laskea. Näistäkin vielä suurin osa sellaisia paikkoja, joista ei heru sentin hyrrää kyhnyä. Viimeisenä oljenkortena näen uramahdollisuuteni avautuvan eronneita naisia tai leskiä viihdyttävänä mieshuorana. Juttelen mukavia, kehun heidän kauniita, ylipainon ja sairaalloisen lihavuuden rajamailla keikkuvia vartaloitaan sekä tarjoilen altaan reunalle margaritoja pienen pienissä punaisissa speedoissani. Iltaisin hieron heidän allejaan ja katselen sivusilmällä, kuinka tytär dippaa itsensä rihmattomalle kuutamouinnille.

Brisbane - The return of the deepthroat

Istun viskilasi kourassa ja tupruttelen tarkoin harkituille hetkille valittuja savukkeita(lähes taala ja laaki). Vettä on satanut koko perkeleen viikon, mutta ei vituta silti yhtään, sillä kalsariseillaan voi riettaasti pyöriä 24/7 vuorokaudenajasta riippumatta. Ihmiset ovat pirun rentoja. Lähimmäisessä drive through alkossakin kysellään hymy naamalla päivän kuulumisia ja rupateltavaa tuntuisi riittävän pitemmäksikin aikaa. Väistämättäkin mielessä alkaa pyöriä kysymyksiä, kuten minkä helevetin takia asun Suomessa?

Honkey Dong Kong Airport

Matka oli kokonaisuudessaan pirun pitkä niinkuin nyt saattoi odottaakin. Isommissa lentopärrissä kuitenkin varustelu on toista luokkaa ja matka meni olutta siemaillessa sekä elokuvia töllötellessä. Tullimääräykset tuli etukäteen tsekattua niin tarkkaan, että kartonki punaista Mallua hävisi teille tietämättömille, mutta selvisin tilanteesta kuitenkin ilman ihmeempiä sanktioita. Tiukka meininki rajalla kuitenkin tuntui olevan ja tupakeitakin saa tätä nykyä tuoda kokonaiset 50 kappaletta. Vissyä ja muita jäykkiä inhimillisempi 2,25 litraa.

Olen baarissa, olen Fortitude Valleyssä. Brisbanen kuumin ravintola-alue, perjantai-ilta ja Hugh Jackman-pulisongit on yhdistelmä, jolla Uunompikaan Veijo ei voi epäonnistua. Aijemmin olen aloitellut iltaa lähiön sporttiklubilla, katsellen kuinka keski-iän ylittäneet golffarit häviävät kaikki rahansa kenossa. Omat rahani survon niin sanottuihin ”pokies”-masiinoihin, joita löytyy vähän joka ravintolasta. Nesteytyksen viimeistelin tunnin mittaisen jumatkan aikana, jolloin ystäväni Jim siirtyi ajasta ikuisuuteen. Rahaa on niin perkeleesti ja tilailen kymmenen dollarin hintaisia kaljoja yksi toisensa jälkeen. Evergreen-bändin vedellessä taustalla, sytytän punaisen Marlboron, josta ei kyllä millään muotoa pysty tulkitsemaan, onko kyseessä Winston, Boston vai Dunhill. Kaikki brändin tuomat mielikuvat karskista Marlboro miehestä yksinäisellä vaelluksellaan läpi erämään on karsittu. What a bullshit. Seuraani liittyy paikallinen pillumagneetti nimeltä Nick ja päätämme yhdistää voimamme, luoden voitamattoman Dickman&Robin duon. Varpusten lailla ympärillä parveilevat naiset eivät yllä aivan sille tasolla mitä Itä-Euroopassa, mutta mahtuu joukkoon toki mukiinmeneviä tsirbuloitakin. Jono pystyyn, minä rupeen raakkaa. 

Rahamiehet isolla suuttimella pokies masiinoiden kimpussa

Siirrymme seuraavaan ikivihreitä soittavaan kuppilaan ja Nick aloittaa pohjatyön tehtävässään naittaa työpaikkansa toimistotyttö Suomipojalle. Puoliväkisin yritän olla jutussa mukana, koska suoraan sanottuna kiinnostus tähän armoa antamattomalla kaula-aukolla varustettuun mimosaan on lähellä nollaa. Käyn tanssimassa(!?!?), yritän jutella mukavia ja tehdä kaikkia kuturituaaliin liittyviä toimintoja, mutta ei vain lähde kun ei kiinnosta. Mikä on vikana? Jännitys tiivistyy hetkellisesti kun Nick esittää yllättävän kysymyksen” Antti, do you have clean fingers?”. Totta hitossa ne on puhtaat ja hän pyytää ojentamaan niistä kaksi. The return of Deepthroat muuttuu todeksi kun työnnän kolmea(kaksi ei ollutkaan tarpeeksi) sormea toimistotytön kurkkuun. Rystysten ollessa jo hyvän matkaa tytön sisuksissa Nick toteaa:”See, no gagging effect.” Nyökkäilen hyväksyvästi ja päätämme koko porukka lähteä kohti Nickin emännän asuntoa. Miellyttävä tunnelma, mutta aksentin kanssa saa kyllä tehdä duunia jos kaiken meinaa ymmärtää. Hävettää oikein olla niin pirun huonossa vedossa tässä naittamisoperaatiossa, mutta kun ei viisarit värähdä, niin minkäs mahdat. Tie on pedattu, mutta valitsen off-roadin ja herrasmiehen elein asetun sohvalle nukkumaan. Aamun tullen jätän pöydälle lapun kiittäen illasta ja häviän kohti lähintä juna-asemaa. Herkän tunnelman kruunaa kaatava vesisade, joka takaa sen että bokseritkin valuvat vodaa sekä kotilähiöön vievän junaradan remontti. Metroista ja ratikoista täällä ei ole kuultukkaan. Kilautus kaverille ja sedältä kyyti himaan. Peli on avattu.

Yleisesti ottaen aika on mennyt pitkälti asioita järjestellessä. Pankkitilin, puhelinlinyhteyden ja netin avaaminen sekä kameran sumplaaminen takuukorjaukseen ovat vieneet aikaa ja toki tänne omaan koloon on tiettyjä hankintojakin joutunut tekemään. Vaikka asumiskulut eivät muodosta ongelmia, syövät mirhamin tupruttelu ja viilentävät saldoani pirullisella vauhdilla. Ravintolan tiski on vaihtunut verantaan ja jotenkin on tunne, että maan kovin ydin ei löydy ravintoloista vaan aivan jostain muualta. Duunipaikan metsästys on alkava aivan näillä näppäimillä ja arpalippu paikallisen skinny dippin' biitsin valvojaksi on jo vetämässä. Lihatuotteista erityismaininta ja voi pojat, että on maku ja näkö kohorallaan. Ei ole makkaratkaan mitään jauhotuhnua.