 |
Joka tie sinun luokses vie, sinut löytää mä saan
|
Selailin tuossa joku aika sitten vanhaa Riskiretki blogiani ja rupesin ynnäilemään, että montakohan Haluatko Massimieheksi-kisaa pitäisi voittaa, että samanlainen viiden viikon katkeamaton ravintolaputki näin reissun alkuun olisi mahdollista. Tämän hetkisillä varannoilla selviäisin viikon, ehkä kaksi jos joisin pelkkiä kyykkyviinejä(alahyllyiltä löytyvät kaikkein hienoimmat puna-, valko- ja roséviinit). Koska työnhaku ei ole vielä tuottanut tulosta, on pakko vähän säännöstellä dollarihanoja. Perusmenoihin viikossa menee noin 200$(safkat about 100$, sali 12$, virkistystuotteet 50$ + muut random menot) ja jos meinaa pelipaikoille mennä viikonloppuna, voi satasta pienemmillä niistää vaikka nenäänsä. Kuukausittain netti(50$) ja luuri(30$) päälle. Vielä kun Kela ja kotiyliopisto pimittävät pennejään siihen asti kunnes työharjoittelupaikka löytyy, on mankelin keskiö loistava punaisena vielä monen monta viikkoa. Tulen siis jatkossakin kirjoittelemaan miten pirun kivaa on vaan ajella fillarilla ympäri mestoja ilman huolta huomisesta, totaalisen pers'aukisuuden lähestyessä päivä päivältä.
Niin tosiaan ostin siis täältä pyörän. Haaveissa kunnon pyörän ostaminen on ollut jo kotosalla Suomessakin pitkään, mutta ikuinen kesäkeli tekee jotenkin tästä hankinnasta huomattavasti mielekkäämmän tällä puolella palloa. Käytyäni tutkailemassa muutaman paikallisen pyöräliikkeen läpi totesin, että parin kuukauden mittainen tonnikalamakarooni on liikaa siitä, että pääsen riutuvan näköisenä lommoposkena ajelemaan pitkin Brisbanen katuja. Päädyin siis käytettyjen fillareiden sivustolle(Gumtree, paljon muutakin hyvää 2nd hand matskua) ja löysin oman valkean unelmani. Noin reiskan sadan kilsan jälkeen voin sanoa, että pirun hyvä ostos 250$ hintaan, mutta vaihteita saisi olla pisimmillä suorilla enemmän. Kyseessä on siis fixed gear-malli, jolla ylämäessä saa puristaa rectumi pitkällä ja alamäessä vispata niin saatanasti, eikä mitään tapahdu. Edellinen omistaja oli ajanut pyörällä vain kerran eli melkein uusi vispilä kyseessä. Halvempiakin toki olisi löytynyt, mutta sen verran mäkistä on tämä maasto täällä, että pyörään on voitava luottaa. En nimittäin halua, että eturengas lentää hevonkuikkaan viidenkympin vauhdissa tai, että jarruvaijeri sanoo poks. Mutta yleisesti ottaenhan täällä on aivan unelmaa työnnellä fillarilla. Omat kaistat pyörille, hyvinkin ystävälliset kanssaliikkennöitsijät, ihanaiset maisemat sekä kelit imevät menopelin kumit yhä vain tiukemmin vasten asfaltin pintaa. Kyrv...korvanappiin vielä Jukan viimeisin lätty laulamaan ja aijai. Ei paljon haittaa, vaikkei rahaa radatella pitkin diskobaareja olekkaan. Niin ja liikennehän täällä kulkee toisteppäin mitä kotoisessa Finlandiassa ja kypärä on oltava luuta suojaamassa tai sakot tulee melko välittömästi. Toinen valtio tällä pallolla, missä kypäräpakko on tosiasia.
Vaikka kultuuritoiminta täällä niin kallista onkin, raotin kertaalleen viimeisen parin viikon aikana nahkaistani. Eventfinderilla tsekkaus paikalliseen tarjontaan ja kuinka ollakaan löysin takavuosien suosikin Svärjestä. Enkä nyt puhu Tomas Ledinistä vaan Opethista, joka oli omalla pikku Australian turneellaan Katatonian kanssa. Lipun hinta oli kyllä jostain toisesta ulottuvuudesta tällä tapahtumalla kun Visa vingahti reiskan 60e verran. Keikkapaikan virkaa toimittanut Tivoli oli erittäin onnistunut tekele ja Opethin parituntinen pervormanssi toimi niinkuin sen nyt helevetin hyvin voi kuvitellakin skulaavan. Muuten olin taas niin äärimmäisen tylsällä(rahattomalla) päällä, että kävin katsomassa vain Opethin kylillä ja hävisin tuoksuna Saharaan. Isompia keikkojahan täällä pyörii vähän väliä ja esimerkiksi Texasin pitkät parrat olisivat kiinnostaneet erittäin paljon. Joku goddamn Guns n' Roses vaan valitettavasti nosti ZZ-topinkin näkemisen yli sadan dollarin arvoon.
Sähkötöitäkin tuli tehtyä tuossa männä päivänä siinä toivossa, että Jukan viimeisin soisi muualtakin kuin vain muhkeista läppärin ämyreistä(kohteena siis pamahtanut vahvistin). Tuloksena elämäni säpäkimmät sähärit ja meisselit ynnä lamput lensivät ilman suurempaa effortia lähimpiin seiniin. Myös kengurupiffit koeajoin lähes jokapäivä sihisevässä, auringon syleilemässä verantagrillissä. Keleistä sen verran, että eivät ole olleet he kaikkein parhaimmat, niin kuin nyt yhdestä kuvastakin voi havaita. Esimerkiksi rannat ovat huuhtoutuneet jonnekkin päin Korallimerta. Biitsikausi on siis vielä toistaiseksi avaamatta, mutta onneksi tälläkin saralla siisonki jatkuu läpi vuoden. Ihanaa! Monien syksyisin naftaliinista kaivamat suomi-iskelmän ranteenviilto klassikotkin ovat vielä korkkaamatta, vaikka täällä jo paikallinen syksy tässä kuussa alkoikin.
 |
| Mitäs köyhät? Näillä isännillä on varmaan omat munanpitelijätkin |
Työhausta muutama sananen. Työpaikkoja on tarjolla pilvin pimein, mutta työharjoittelupaikat tuntuvat olevan kiven alla. Muutamat hakemukset on laitettu vetämään, mutta melkein yhden käden sormella voi paikat laskea. Näistäkin vielä suurin osa sellaisia paikkoja, joista ei heru sentin hyrrää kyhnyä. Viimeisenä oljenkortena näen uramahdollisuuteni avautuvan eronneita naisia tai leskiä viihdyttävänä mieshuorana. Juttelen mukavia, kehun heidän kauniita, ylipainon ja sairaalloisen lihavuuden rajamailla keikkuvia vartaloitaan sekä tarjoilen altaan reunalle margaritoja pienen pienissä punaisissa speedoissani. Iltaisin hieron heidän allejaan ja katselen sivusilmällä, kuinka tytär dippaa itsensä rihmattomalle kuutamouinnille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti